tauno luki raamattua salaa

Tauno Mäkinen luki todellakin Raamattua salaa. Aina kun toisia tuli paikalle, Tauno laittoi Raamatun piiloon. Tauno on tehnyt pitkän päivätyön evankelioivassa teetupabussissa.

Södertäljessä mies totesi teetupabussiin tullessaan: ”Koen, että Jumalan Henki on täällä.”

Toinen oli, joka T-Centralenissa oli häirinnyt bussin toimintaa, tuli kertomaan, että ”Jumala oli ottanut hänet kiinni.”

Monia tällaisia tapahtumia Tauno Mäkinen on saanut kokea ollessaan kaduilla evankelioimassa. Sitä hän on tehnyt 80-luvulta lähtien jo ennen Två Denarer- bussin hankkimista.

Evankeliointibussi ja Tauno ovat tuttu näky. Kuinka monta kertaa Tauno on- kaan vuosien mittaan joutunut korjausmieheksi vailla autonasentajan koulutusta. Hän teki sitä ennen pitkän rupeaman metsurina, kunnes Jumala ennalta varoit- ti häntä, että hän joutuu pois siitä työstä.

Metsurin raskas työ

Metsurin raskas työ tuli tutuksi jo nuore- na Pylkönmäellä, kun isä kuoli, ja oli läh- dettävä hankkimaan elatusta. Kosketusta hengellisiin asioihin Tauno sai jo kotona. Äidin isä oli uskoon tultuaan polkenut tupakka-askin maahan, ja siihen loppui kova tupakointi.

Äiti oli ollut nuorempana uskossa ja uudistui kuolinvuoteella. Isä sairasti syö- pää ja oli kerran vähällä tukehtua, mutta Tauno rukoili Jumalalta apua. Jumala kuuli Taunon rukouksen!

Kun isä sitten myöhemmin makasi kuolinvuoteella, Tauno sai kertoa hänelle Jeesuksesta, ja koska isä ei pystynyt puhumaan, Tauno pyysi häntä puristamaan kättään merkiksi, jos hän oli ymmärtänyt. Isä puristi Taunon kättä.

Seikkailunhalu toi Ruotsiin

Taunolla oli jo nuoresta saakka ollut kummallinen ajatus päästä Ruotsiin. Seikkailunhalu, ei työn haku kuten monella muulla suomalaisella, toi hänet Ruotsiin 22-vuotiaana. Tauno eli siivosti ja luki Raamattua salassa. Jonkun tullessa paikalle Raamattu meni äkkiä piiloon.

Kun Niilo Yli-Vainio piti kokouksia Södertäljessä vuonna 1979, Tauno ymmärsi, että pitää tehdä ratkaisu. Kun hän sitten oli tehnyt sen, sielunvihollinen tuli heti sanomaan, että hän jättäisi koko asian sillä argumentilla, että kukaan ei vielä tiennyt mitään asiasta.

Tauno ymmärsi, että nyt hänen pitää tunnustaa uskonsa. Oma veli oli ensin sitä mieltä, että riittää, kun osaa Katekismuksen ulkoa, mutta tuli myöhemmin uskoon...

Alusta saakka mukana

Tauno oli alusta saakka mukana, kun Två Denarer-yhdistys perustettiin, ja se pankkilainan turvin hankki evankelioin- tibussin.

Muutamien jäädessä pois tästä työmuo- dosta, Tauno ja Kari Paakki vastaavat nykyään pääosin bussievankelioimisesta saaden välillä tilapäistä lisäapua.

Molemmat eläköityvät lähitulevaisuudessa, ja Tauno on huolissaan työn jatkumisesta. Siihen tarvittaisiin ruotsia osaavia laulu- ja/tai soittotaitoisia henkilöitä, joilla on taito kuunnella, ja Pyhän Hengen antamaa viisautta. Bussin kuljet- tamiseen riittää kuorma-autokortti.Kahvikupposen ja Taunon tekemien voileipien avulla houkutellaan ihmisiä tulemaan sisälle bussiin juttelemaan, sillä monilla on ennakkoluuloja kirkkoja kohtaan. Tarvitseville jaetaan myös vaate- ja kenkäavustusta, joten niitä voi lahjoittaa ottamalla yhteyttä Kari Paakkiin.

Tauno murehtii sitä, että rahalahjoitukset ovat vähentyneet sen jälkeen, kun bussi ei enää saanut lupaa olla Clara-kirkon pihassa. Kuluja on edelleen, sillä työei loppunut siihen. Nyt on keskityttysen sijasta esikaupunkialueisiin, kuten Västerhaninge, ja pienemmällä autolla on edelleen oltu liikkeellä evankelioimassa Plattanilla Tukholman keskustassa.

Finska Pingst Network. Copyright @ All Rights Reserved.